Mitä tosivärikuvat ovat?

Mitä tosivärikuvat ovat

Tosivärikuvat ovat kuin tavallisia valokuvia. Ne näyttävät maailman samoissa väreissä kuin millaisena havaitsemme sen joka päivä – puut vihreinä, valtameret sinisinä ja maan ruskeana.

Satelliitit kuvaavat Maata erityisten kameroiden avulla, jotka mittaavat monia eri osia näkyvän valon aallonpituusjakaumasta. Näistä aallonpituuksista osa valitaan tietokoneen ruudulle piirtoa varten punaiseksi, vihreäksi ja siniseksi (engl. red–green–blue, RGB) värikomponentiksi. Aallonpituuksien valintaa kutsutaan kompositoinniksi eli kuvaustyylin luomiseksi, ja sen tulosta komposiitiksi.

Tosivärikomposiitit käyttävät punaista, vihreää ja sinistä valoa samoin kuin silmämme tekevät. Sen sijaan väärävärikuvat korostavat erilaisia luonnon ilmiöitä yhdistämällä värejä toisiinsa tavalla, joka voi näyttää meistä hassulta. Ne saattavat esimerkiksi esittää kasvillisuuden punaisella värillä vihreän sijaan (ks. kuvaus alempana).

Tarkkassa näkyvien tosivärikuvien värisävyjä on säädetty, sillä pohjoismaiden vesistöt ovat tummia, metsät hallitsevat maa-alueita, ja valon määrä vaihtelee eri vuodenaikoina ja eri leveysasteilla. Näin ollen kuvien värisävyt eivät täsmää täysin toisiinsa eri vuodenaikoina, ja kuvat voivat näyttää kirkkaammilta tai eri sävyisiltä kuin muissa julkisissa palveluissa (esim. Copernicus-selaimessa).

Tosivärikuvat muodostetaan punaisen, vihreän ja sinisen värin komposiittina.

Väärävärityylit

Tosivärikuvat edustavat vain pientä osaa satelliittihavainnosta, sillä optiset instrumentit havainnoivat näkyvän valon lisäksi myös muita valon aallonpituuksia. Itse asiassa suuri osa optisten instrumenttien havainnoista osuu ihmissilmille näkymättömän valon alueelle. Usein tällaisia “näkymättömiä” ilmiöitä visualisoidaan väärävärikuvien avulla.

Voit tutustua erilaisiin väärävärityyleihin Tarkkan avulla käyttämällä Olosuhteet-pudotusvalikkoa. Tavallisin väärävärityyli käyttää lähi-infrapunakanavaa punaisena, punaista valoa vihreänä, ja vihreää valoa sinisenä. Kasvillisuuden peittämät maa-alueet näkyvät tällöin tummanpunaisina.

Kaikkia luettelossa olevia kuvaustyylejä ei ole saatavilla kaikille satelliitti-instrumenteille.